Uudenvuoden -ennustukseni on, että taimenen alamäki tulee vuoden 2012 aikana olemaan tasaisen varmasti laskussa. Puhetta korkeintaan riittää, jotain näennäisiä tekojakin ehkä. Useimmat kalastajat kuitenkin ajattelee, että vastuu kalavesistä on viranomaisilla tai kalavedenomistajilla, tai kuvittelee ettei talkookunnostuksiin voi kuka tahansa ryhtä. Toisaalta todennäköisesti monet on myös jatkossa sellaisessa käsityksessä että myös vähän sinne päin tehdyt kunnostukset pelastaa kaiken. Siksi kutupohjien liettymiseen ei riitä yleisesti juuri minkäänlaista mielenkiintoa. Riittää että on näennäistä elvyttämistä. Kunhan vesiin istutetaan säännöllisesti sitä kalaa millä kalastajat voivat täyttää pakastimensa.

Luonnonkannat tulee yleisesti kuitenkin heikentymään, osa saattaa kadota lopullisesti. Viljelyperäisistä istukkaista saattaa tilalle kotiutua, tai syntyä muutama geneettinen vierasperäinen luonnonikäluokka. Tutkimukselta en odota mitään ihmeellistä. Viljely- ja istutustoiminta puksuttaa tasaisesti vesistöihimme sekageenistöä, joka tasaisesti hivuttautuu kaikkiin niihin vesistönosiin ja alkuperäiskantoihin, joihin kalateiden rakentamisen kautta on vapaa vaellusyhteys. Viranomaiset ja tutkijat pitävät kiinni kolmijaosta ja vanhasta jargoniastaan. Siltä osin ei muutosta parempaan. Luonnonsuojeluliitto nostaa taimenen muutamia kertoja ens vuoden aikana otsikoihin. Virho jatkaa kunnostustalkoitaan. Myös ohijuoksutukset jatkuvat.

2012 tulee mitä ilmeisimmin olemaan hyvin laiha taimenvuosi. Meri-ja järvi-sekapyyntikin jatkuu entisen kaltaisena. Monikoukkuisten vaappujen aiheuttamasta kuolleisuudesta ehkä vähän keskustellaan - tietoisuus urheilukalastuksenkin haitoista tulee pikkuisen paremmaksi. Tuskin mikään kuitenkaan muuttuu. Vahvoista ennakkoluuloista kumpuava asenteellisuus jarruttaa tiukasti. Kalastajien saamisen himo on kuitenkin se mikä määrää pyyntimuodot, tavoitellun saaliin - seurauksista piittaamatta. Tyrskykalastus ja taimenen uistelu pysyy yhä hyvin suosittuna, siinä missä monet perhokalastajille aikoinaan perustetut istuta ja ongi-kosket. Perhokalastajien määrä jatkaa hiipumistaan. Siinä minun ennustus taimenvesille tulevaksi vuodeksi.

Sotka kirjoitti: Itse olen valmis panemaan kalastusvälineeni naftaliiniin muutamaksi vuodeksi koska se näyttäisi olevan se ainoa keino hädänalaisen lajin säilymisen kannalta.

Sanoisin että hyvin marginaalinen vaikutus sellaisella passiiviselta pyynniltä pidättäytymisellä on. Ainakaan kalastuksen lopettamisella ei yleensä ole kielteistä vaikutusta kalakantoihin. Roskakalojen tehopyynnin lopettaminen on ehkä ainoa pyynti jota voisi olla hyödyllistä jatkaa. Itse ollut viimeisen kahden vuoden aikana taimenkalassa vain yhden kerran, eli noin 30 minuuttia + pari pilkkireissua, mato-onkireissua ja pari kertaa virvelöimässä. Taimenkalassa sain alamittaista, joista toinen vapautui ilman haaveria, ja toinen kuoli vaapun ylimääräisten koukkujen aiheuttamiin vammoihin. Virvelikalassa sain puolessa tunnissa yhden salakan ja yhden silakan. Toisella virvelireissulla sain kourallisen pikkuahvenia. Pilkkireissuilta sain pari ahventirriäistä per reissu. Mato-onkireissulla tuli läjä särkiä. Joskus ennenmuinoin ja oikein kohdennettuna toki vapakalastuksellakin saatoin saada reilusti enemmän. Itse en kuvittele, että yhdenlaiset pyydykset tai pyyntimuodot on hyviä, ja toisenlaiset aina vain pahoja. Kyse on siitä miten niitä käytetään, ja paljonko oikeasti pyydetään, otetaan pois ja aiheutetaan tahatonta kuolleisuutta - joka oman kalastuksen osalta luonnollisesti arvioidaan ihan minimiksi, siinä missä muiden pyytäjien haitat aina yliarvioidaan.

Itse uskon että passiivisimpien kalastajien tekemisillä on korkeintaan symboolinen merkitys, yhtä näennäistä kuin kunnostukset. Ne on lähinnä ne passiivisemmat kalastajat normaalisti jotka miettii kalakantakysymyksiä. Kriittisintä on se mitä aktiivisimmat ja taitavimmat tai röyheimmät kalastajat tekee. Nehän pyytää paljon, just siksi koska ajattelee että kalaa on loputtomasti. Siksi tällaisilla ei yleensä ole pienintäkään tarvetta mihinkään kriittiseen pohdiskeluun, tai oman toiminnan mielekkyyden arviointiin. Jos ei tule riittävästi kalaa, niin valitetaan vain liian vähäisiä istutuksia, tai muiden liiallista pyyntiä. Jos on taitoja, osaamista ja paikallistuntemusta, niin todennäköisesti ei ole kanttia olla kalastamatta. Vähän niin kuin jättäis pottusadon syksyllä peltoon - myyrien syötäväksi. Ei ahvenkaan pääse raidoistaan. Kerran pyytäjä - aina pyytäjä.

Itse edustan pikemminkin sitä näkemystä, ettei taimen kaipaa tulla pelastetuksi. Ei se edes tiedä olevansa uhanalainen, eikä se piittaa. Taimen vai on ja sinnittelee yhtä piittaamattoman itsekkäästi kuin kalastajat keskimääärin. En tiedä onko kalastajat asioista yhtään sen tiedostavampia kuin taimenetkaan. Taimenkantojen tila on puhtaasti ihmisistä kiinni, jotka pyynnillään tai muilla teoilla (maankäytöllä tai esim. vesivoiman edistäisellä) enemmän tai vähemmän edesauttava taimenvesien alennustilaa. Joissain poikkeuksellisissa tapauksissa saatetaan jopa saada pari askelta otetua taaksepäin, joka tuokion kuluttua muuttuu eteenpäin suuntautuneeksi pyrähdykseksi. Jos ei kalasta ollenkaan ei se ei ole kalastamista lainkaan. Jos vastuullisemmat kalastajat jättää kalavedet kokonaan rauhaan, niin niiden saaliskeskeisten osuus on sitä suurempi. Lopputulos on ehkä entistä huonompi. Taimenkannat on ensisijaisesti (kalastusta harrastavien pyynnin) kalastuksen kestävyyden mittari. Itse kannatan mielummin kestävää (monipuolista) kalastamista kuin ettei kalasteta lainkaan.

Kalastaja toteuttaa ensisijaisesti itseään pyytämällä halutut kalat mahdollisimman tehokkaasti - mm. taimenia. Mitä taitavampi, ahkerampi ja tehokkaampi pyytäjä, sen suurempi kalastaja. Se on sitä kalastuksen aatelia. Kalastamista isolla koolla. Taimen on vain yksi isoksi kalastajaksi tulemisen väline - mittatikku. Jos kalastaja ei ole saaliskeskeinen, niin saattaa olla välinekeskeinen, eli kilpaillaan kavereiden kesken että kummalla hienommat ja kalliimmat välineet. Sellainen kilpailu on kalakantojen osalta paljon vähemmän vaarallista. Joskin yleensä jossain vaiheessa taivutaan ajattelemaan että pitää alkaa saamaan aika paljon kalaa, koska muutenhan kaikki välineet on ostettu ihan turhaan - tai jotain. Voi muuttua myös kilpailuksi siitä että kuka on innokkain kalastaja. Yleensä tällaisen on jostain syystä poikamiehiä, todennäköisesti ikuisia sellaisia. Minä uskon, että kalastajat on valmiita laittamaan välineensä naftaliin vain jos kiinnostus kalastukseen on totaalisesti hiipunut, tai jos ei terveydellisten syiden takia ei yksinkertaisesti pääse kalaan, toinen jalka jo haudassa tms...

ps. Kunhan tulisi jäät, et pääsisi ahvenia pilkkimään.

Siis eihän taimen ole läheskään aina edes kunnostuksen tavoite, ainakaan lopputuloksen perusteella, tai muutenkaan. Vissiin on joskus aiemminkin mainittu että kunnostamisen ja ennallistamisen tavoite voi olla ihan muu kuin taimen, niin kuin Nuuksion kansallispuiston Myllypurossa. Sinne tehtiin kyllä peratun kosken kiveämiset ja uoman ennallistamiset. Sorastuksia ei tehty, koska kuulemma perusteluna oli, että kunnostuksissa ja ennallistamisessa käytetään vain sitä materiaalia mitä löytyy kansallispuiston sisältä. Uoman palautukset, lisäsivät merkittävästi haukien ympärivuotista viihtymistä purossa ja parantuneiden tulvien kautta vissiin myös lisääntymistä. Nämä kunnostukset ja ennallistamiset elvytti merkittävästi ainakin alueen haukikantaa. Nyt taimen taitaa olla kokonaan kadonnut ko. purosta. Nyt kaavailevat vissiin Guumbölenjoen patojen ohitusta jotta Mankinjoen taimenet pääsisivät nousemaan kansallispuistoon asti. Etteivät vain joutuisi Myllypurossa runsastuneiden haukien suihin? Näissä oloissa ainakaan itse en mitenkään automaattisesti ole sitä mieltä että tällainen patojen ohitus ja arvokkaan taimenkannan vaellusreitin avaaminen haukien valtaamaan alueeseen ei välttämättä ole kovinkaan fiksua, niin kuin ei sekään että tehtiin kunnostus, mutta jätettiin sorastukset kokonaan tekemättä. Toisaalta en tiedä olisiko sorastukset ja taimenen lisääntymisen varmistaminen muuttanut asiaa miksikään. Haukien kutuolosuhteiden merkittävä parantuminen uoman ennallistamisen myötä ei voi olla vaikuttamatta merkittävästi puron kalaston rakenteeseen. Saattaapi olla että Myllypuro on alunperinkin ja kautta vuosisatojen ollut aina ensisijaisesti ja enemmän haukipuro, eikä välttämättä niinkään taimenpuro.

Tarpeeksi tyhjentävä vastaukseni on, että eri paikoissa eri kokoiset taimenet kutee hyvin eri tavoin. Osa ei selkeästi tiedä mitä tekee, eikä kuteminen kovin hyvin onnistu vaikka on hyvissä oloissa. Jotkut aloittaa liian aikaisin. Jotkut pääse kutualueille liian myöhään. Joillain voi olla ajastin geeneissä ihan poskellaan. Vääränlainen kavaljeeri. Väärä pohja. Kalojen kutukäyttäytymisessä on vaihtelua osin ihan varmuuden vuoksi. Jos kaikki kutisi yhdellä tietyllä tavalla, yhdessä tietyssä paikassa, niin olis aika varma että puihin menisi. Joskus on kriittisen tärkeätä että kutijatkin menee vähän fiiliksen pohjalta. Syksyt ja talvet kun tuppaa olemaan myös vähän erilaisia. Mikä onkaan kutukalojen kutukäyttäytymisen merkitys lisääntymisen onnistumiseen, ja mikä osuus muilla tekijöillä. Syksyn ja virtausten ennakoiminen on kaloille ihan mahdotonta. Mistä ne tietää että onko matala vesi, vai tuleeko se syystulva, eli pitääkö odottaa, vai antaa mennä. Ei ole yhtä oikeata tapaa kutea - paitsi ehkä kala-onnin mielestä.

Monilla linnuilla esim. voi käydä niin että ekaa kertaa pesintää tekevät kämmii mahdollisesti koko kakun. Toisella kerralla, siis seuraavan kevään pesinnässä onnistutaan aina merkittävästi paremmin. Voi olla että taimenilla on vähän sama juttu. Kutuhommissa ensikertalainen voi olla koosta riippumatta aika tampio. Muistelkaa vain itteänne. Minun ymmärtääkseni taimen ei ole uhattuna sen takia että sen kutuhommissa ei ola riittävästi variaatiota tai oikeaoppisuutta, vaan muissa seikoissa. En sen takia ymmärrä miksi kysymys kutukäyttäytymisestä on niin kriittinen. Ei kalojen kutukäyttäytymisessä ole mitään vikaa. Vika on pikemminkin siinä että taimenta yritetään koko ajan väkisin puristaa muodottomiin lokeroihin tai muotteihin. Onko siinäkään mitään järkeä?

Onnistunut kutu? Kutu on se kun kala laskee mätinsä. Onnistunut lisääntyminen taasen tarkoittaa sitä että alueella vipeltää seuraavana kasvukautena runsaasti elinkelpoisia luonnonpoikasia. Lopputuloksen kannalta kanta elpyy vain jos koko elikierto toimii. Kutupohjat on siinä vain yhtensä pienenä osatekijänä. Joissain ympäristöissä kannan elinvoiman kannalta kutualueiden toimivuus on kriittisempää. Jossain muualla taas ei niinkään. Missä niitä hyvälaatuisia kutupohjia eniten tarvittaisiin? Missä tarvitaan jotain muuta? Mikä nyt on missäkin luonnonkannan voimistumisen tai taantumisen pahimmat pullonkaulat? Jossain voi olla kutupohjien laadussa ja kudun onnistumisessa. Jossain voi olla ihan muut seikat.

Jokainen kutija tekee omat valintansa. Ei ole kahta identtistä kutijaa / kututapahtumaa. Kutuolosuhteet vaihtelee merkittävästi, joissain paikoissa enemmän kuin toisissa. Siksi myös kutupohjienkin pitäisi olla vähän erilaisia. Taimen kutee siinä mikä on tarjolla. Tai mistä se taimenkaan aina tietää että mikä sille olisi parasta. Kuka tietää? Ei kukaan. Jotkut saattaa parhaassa tapauksessa olla korkeintaan hyvillä jäljillä.