Teno 2018
12.10.2017 - 21:08
Vielä ei taida olla kenelläkään tietoa, jotta milloin mahtaa kesän 2018 luvanmyynti käynnistyä?
Toki jos tietoa, huhuja tuohon liittyen tai muutakin asiaa ensi kesästä on, niin laittakaa ihmeessä ketjuun.
Vanhan säännön aikana lähestyvän kesän sääntö taidettiin ainakin pääosin julkistaa huhtikuun aikana.
Nyt voisi ainakin kuvitella, jotta luvanmyynti nettikaupassa alkaisi aiemminkin mutta taitaahan tuo joka tapauksessa uudenvuoden jälkeiselle ajalle mennä.
ei nuo tenon tarkastajat mitään mulkkuja ole. varmasti noin saa toimia eikä valvoja siihen puutu. itseltä kysytty lupa jopa niin ettei lupaa ollut, eikä mitään seuraamuksia tullut, edes kalastusta ei tarvinnut lopettaa, kylläkään en tiennyt ettei minulla ole lupaa kun juuri sellaisen ostin. kone vain laittoi sen seuraavaksi alkavaksi luvaksi ja luulin et ostin sen hetkisen luvan enkä huomista. kaiken lisäksi paikallisella kaverillakaan ei ollut kukkaroa mukana eikä siis mitään lupaa mukana.
vaaput säädetään usein rannassa ennen soutua, tuo on varmaan rantakalastusta eikä sitä siis saa tehdä veneluvalla. myöskään ankkuria ei saa käyttää, eli yksin soutava turisti joutuu ajamaan kilometrin ohi lähtöpaikan että saa säädetyt vaaput lähtöpaikalla pyyntiin :) yllättävän vähän noita virran mukana huilaavia vaapun säätäjiä näkyy, liekkö juuri tuosta syystä tenolla perhon soutu suosittua?
Laitan tästä vielä kyselyä info (at) tenonkalaluvat.fi, että mikä on heidän tulkinta lupakuviosta tällaiselle kalastusmuodolle ja rantautumisiin. Laitan mahdollisen vastauksen tänne myöhemmin. Kyllähän tässä veneestä heittämisestä paljon potentiaalia on Tenolle, vaikka tuskin tulee sellaiseksi kulttuuriksi yleistymään myöhemminkään kuin Altalla on mutta eiköhän tälle pieni kasvava tila Tenollakin olisi perinteisen soudun ja heittokalastuksen rinnalle.
Minä pistin kyselyä Ely -keskukselle tästä kuviosta.
vaaput säädetään usein rannassa ennen soutua, tuo on varmaan rantakalastusta eikä sitä siis saa tehdä veneluvalla. myöskään ankkuria ei saa käyttää, eli yksin soutava turisti joutuu ajamaan kilometrin ohi lähtöpaikan että saa säädetyt vaaput lähtöpaikalla pyyntiin :) yllättävän vähän noita virran mukana huilaavia vaapun säätäjiä näkyy, liekkö juuri tuosta syystä tenolla perhon soutu suosittua?
Oikeassa olet siinä, että valvojat on asiallisia Suomen puolella, juttelevat mukavia ja esimerkiksi antavat hakea majoitukseen unohtuneet luvat sieltä näytille. Lähinnä mietinkin Norjan puolta (eli venelupa kun oikeuttaa kalastamaan kummallakin puolella), itselläni ei sieltä kokemuksia valvonnasta ole mutta mitä lukenut olen, niin siellä ollaan hyvinkin tarkkoja ja rikkomuksissa ei tahdo olla neuvotteluvaraa vaikka vilpittömästi olisi kyse kalastajan väärästä tulkinnasta. En tiedä onko aina näin ja onko valvojakohtaisia eroja mutta ilmeisesti usein ainakin. Suomen puolelle kyllä tohtinee ainakin hyvin rantautua. :D
Toiselta palstalta löysin sellaista viestiä 2013 vuodelta, että soutulupa pitää olla sekä soutajalla että heittäjällä ja heittovapa kuuluu kolmen sallitun vavan kiintiöön. Siinä tuskin tullut muutoksia uuteen sääntöön eli veneluvalla pitäisi voida perhoa heittää.
Nehän kulkee pareittain yksi norjasta ja toinen suomesta siis luvan tarkastajat :)
ja valvojien moottorin äänen kuulee monen mutkan takaa.
Ja mitä sitten....
Valvojien kanssa tulee toimeen,kunhan sääntöjä noudattaa.Valvojan tehtävä valvoa että sääntöjä noudatetaan.Kalastajan tehtävä selvittää rajoitukset,ja missä saa kalastaa
Valvojien kanssa tulee toimeen,kunhan sääntöjä noudattaa.Valvojan tehtävä valvoa että sääntöjä noudatetaan.Kalastajan tehtävä selvittää rajoitukset,ja missä saa kalastaa
Näinhän se menee. Juurihan tässä kalastajien rooleissa selvitellään (kyselyt lähetetty varmistuksena), että miten tuo perhonheitto veneestä ja kalan väsyttelyn rantautuminen menee. Se on täysin selvää, että rantaluvalla saa kalastaa rannalta ja veneluvalla veneestä mutta veneluvalla ei varsinaisesti rannalta. Tuo rantautuminen tosin lienee aivan ok myös veneestä kalan tartuttaneelle perhomiehelle mutta siksihän tässä varmistellaan, ettei kukaan lähde Vesisaaren putkaan jos tuollainen tilanne sattuisi ja norjalaisen valvojan mielestä ei saisikaan rantautella tai jos ennen kaikkea lupatyyppi on väärä ja siitä tulisi ongelmia. Eli juurihan tässä on tehty tuota mainitsemaasi "kalastajan tehtävä selvittää rajoitukset,ja missä saa kalastaa"-osuutta.
Yhden kerran norjalainen valvontaporukka, kaikki kolme norjalaisia, pysäytti minut asiakkaan kanssa. Kesken soudun ja nostimme vieheet ylös. Lupani oli auton hanskalokerossa ja ajoimme rantaan peräkkäin ja näytin paikallislupani. Yhteinen kieli oli englanti. Mietin vain että mistä löytyy yhteinen kieli jos turistikalastaja ei puhukaan eikä ymmärrä englantia. Yhden kerran olen joella ollessani joutunut puhallusratsiaan, se oli suomalaisten tekemä ratsia, siis poliisin.
Soutulupia tuli saatua vain elokuun alkuun, kiitos uuden hienon säännön. Jäpikäs muistaakseni kertoi joskus käyttävänsä kojamoperhoja, jotka kiinnostaa kojamoa, muttei niinkään rouvakalaa. Mitkähän perhot olisi näitä kojamoperhoja, koska luonnollisesti haluaisi vältellä tummia naaraita
Soutulupia tuli saatua vain elokuun alkuun, kiitos uuden hienon säännön. Jäpikäs muistaakseni kertoi joskus käyttävänsä kojamoperhoja, jotka kiinnostaa kojamoa, muttei niinkään rouvakalaa. Mitkähän perhot olisi näitä kojamoperhoja, koska luonnollisesti haluaisi vältellä tummia naaraita
Olen kirjoittanut monissa lähteissä kojamovaapuista, en kojamoperhoista. Sitä lajia en vielä osaa, että perhoissa osaisin valita oikean määrätylle kalasukupuolelle. Mutta parissa Vetouistelu -lehdessä on kojamoperhoista kuvia ja juttua. Omissa kirjoituksissa, mm. uusimmassa Tenon lohen lumoissa -kirjassani paneudutaan suurloheen ja niiden vaappuihin.
Lupakauppaa kannattaa vieläkin tarkkailla. Jos majoitus varattu ja muuta, niin voi olla vaikea vaihtaa matkan ajankohtaa ja tarvittavien lupien kasaaminenkin voi olla haastavaa mutta mitä itse seuraillut, niin soutuluvissa on lupakauppa paremmin elänyt muutosten osalta. Utsjoki ja Vetsikko kyllä näyttää juuri tällä hetkellä tyhjältä mutta Nuorgamiin on kohtalaisesti soutulupia heinäkuusta eteenpäin. Tokikaan elokuu ei varmasti ole missään nimessä huonoa soutuaikaa. Tämän etenkin sääntö juuri aiheuttaa, että tutulle ajankohdalle luvat menee herkästi käsistä.
Tyhjentävä vastaus tuli Ely -keskukselta. Veneestä voi heittää kolmen vavan rajoituksen mukaan. Siitä vaan kokeilemaan, voin lähteä oppaaksi. Ensimmäinen hep huutanut pääsee tutustumisreissulle ilmaiseksi (lupa tosin pitää olla itsellään).
Jos kokeilijoita tulee, niin onko Jäpikkäällä mielipidettä sopivista perhoista veneestä heittoon vai antaako perhomiehien itse pohtia tuon taktisen osuuden? :) Tuli vain mieleen kun tuossa Piltamon raportissa oli ohjeistettu käyttämään pieniä perhoja, vaikka heittäjä itse olisi mielellään kokeillut isompia putkia mutta sehän on toki vain yksi näkemys ja yhdelle alueelle/ajankohtaan.
Jos kokeilijoita tulee, niin onko Jäpikkäällä mielipidettä sopivista perhoista veneestä heittoon vai antaako perhomiehien itse pohtia tuon taktisen osuuden? :) Tuli vain mieleen kun tuossa Piltamon raportissa oli ohjeistettu käyttämään pieniä perhoja, vaikka heittäjä itse olisi mielellään kokeillut isompia putkia mutta sehän on toki vain yksi näkemys ja yhdelle alueelle/ajankohtaan.
on mielipide. Joskus joidenkin mielestä jopa liian jyrkkä. No joo. En ole perhonheittäjä, mutta perhoja olen soutanut. Voisi olla aivan järkevää heittää kutosen koukkuun tehtyä perhoa, vähän niillä väreillä mitä soutaessakin tulee käytettyä. Mutta kun veneeseen astuu oikea perhokalastaja, varmasti meikäläisellä ei ole mitään muuta annettavaa kuin kertoa mihin heittää määrätyissä paikoissa. Sillä soutualueellani on muutamia kohtia, jotka kannattaa ehdottomasti heittää. Minut saa kiinni esim. harri.kala@kolumbus.fi jos joku tahtoo tulla kokeilemaan. Rakentelen veneeseen istuinlaudan reunalautojen päälle, niin jovain siitä on hyvä nakkoa. Käydään läpi alueeni parhaat kohdat, voi vaikka nykäistäkin.
Niinjoo ja täytyyhän tähän omaan tekstiin vielä tasa-arvon nimissä korjata, että onhan Tenolla myös kovia kalanaisia vuosittain. Tahtoo vain tottumuksesta kalastuksesta puhuttaessa tulla kalamiehet tms viittaus.
taisikin löytyä. Kunhan setti on ohi, eiköhän siitä jotain raporttia saada aikaiseksi.
Taitaa vaan olla taas sääntöjen vastainen ehdotus . Tenon säännöt kieltää veneestä heittelyn
Eiköhän ELY tiedä missä mennään kun luvanmyynninkin ovat järjestäneet.
Taitaa vaan olla taas sääntöjen vastainen ehdotus . Tenon säännöt kieltää veneestä heittelyn
Juuri tuonne ylemmäksi kirjoitin, että Ely -keskukselta sain viestin, jossa kerrotaan että vapasääntöjen mukaan saa veneestä heittää. Kandee lukea viestejä, ettei tule vääriä kirjoituksia kirjoiteltuja, eikö vain.
Sain myös vastauksen tähän, viesti ohjattiin lupakaupan infolta eteenpäin ELY:n kalatalousasiantuntijalle. Jäpikäs jo mainitsikin vastauksen saaneensa, jossa tuo sama kolmen vavan info mutta tässä vielä rantautuksiinkin lisätietoa.
"Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Perhon ja uistimen heitto veneestä on sallittua kolmen vavan kiintiön puitteissa. Venettä ei saa ankkuroida ja pitää ottaa huomioon toisetkin kalastajat. Mutta veikkaan, että jos tämä yleistyy, niin vaatimukset sen kieltämiseksi lisääntyvät.
Valvonta kyllä huomioi tilanteet, joissa kala on saatu veneestä kalastettaessa kiinni, mutta väsytyksessä joudutaan rantautumaan. Eli on sallittua tilanteen niin vaatiessa. Mutta kehoittaisin rantautumaan Suomen puolelle, jos ei ole aivan pakko Norjan rantaan mennä. Keskustelen tästä kyllä Norjan valvonnan kanssa ennen kauden alkua."
voi itku miksi joku vaatisi tuon kieltämistä?
Ehkä tuossa on tarkoitettu sitä, että jos se alkaisi aiheuttamaan kovin häiriöitä muissa venekunnissa, niin silloin voisi tulla kieltämiselle painetta? Mutta mielestäni paikalliset soutajat jos ketkä osaavat huomioida muut veneet ja turvallisuudenkin takia tuo muoto sopinee lähinnä paikallisen soutajan johdolla tapahtuvaan kalastukseen. En väitä, etteikö turisteista myös osaamista löytyisi mutta veneen hallinta kun mukana on perhonheittäjä ei varmasti vastaa normaalia lohensoutamista. Puhumattakaan paikallisen tarjoamasta opastuksesta ja laajemmasta soutuajasta.
vaatimukset kieltämiseen lisääntyvät. sanamuodosta voisi päätellä että kieltämistä vaativia olisi jo nyt? ei voi kuin ihmetellä tuota tenon tilannetta. olisi kiva tietää mitä kautta ja ketä noita rajoituksia oikein vaatii? ja miten ne muodostuu tuollaisiksi kuin ovat? joku haluaa vähentää turistien tappamia lohia, mutta miten ihmeessä sääntö muodostuu tuollaiseksi että turisti saa soutaa klo xx.xx- xx.xx kolmella vavalla ja kahluu housut olisi kiellettävä. koska kahluu housuilla ei kalasteta rannalla vaan joessa. pitäisikö tulla uusi lupatyyppi kiveltä kalastuslupa tai polvivedestä kalastuslupa, vyötärösyvyydestä kalastuslupa.
Aika rohkeaa päättelyä. Virkamies kirjoittanut aika vapaamuotoisesti omaa ajattelua, 0->1 = lisääntymistä. Miksi kaikki pitää nähdä ja muodostaa kuva asioista negatiivisen vaihtoehdon kautta?
Kiitokset Jäpikkäälle kun pääsee mukaan kokeilemaan perhonheitto veneestä ja pääsee näkemään Tenoa eri kantilta ammattilaisen kyydissä.
T.pekka
Laskuri tulossa Luke:n (julkisen) päivityksen mukaan Polmakkiin, 55 km jokisuulta ylävirtaan ja näillä näkymin touko-kesäkuun vaihteessa alkaa luotaus.
https://www.facebook.com/Luonnonvarakeskus/photos/a.821437727921264.1073...
Onks Tenolta ruvennu jo lohta tulemaan? Mikä vesitilanne?
Viikko sitten oli utsjoen kohdalta tukevasti jäässä.
Kovassa tulvassa on joki. Kalastuskausi alkaa vasta 1.6 joten on uskaliasta paljastaa nyt saaliita.
Hienoa että luotainlaitteisto saadaan vihdoinkin käyttöön. Harmi että joen alaosan pyynnin verotus lohikannasta jää vielä arvoitukseksi.
Sivut
Lisää uusi kommentti