Jos oli tarkoitettu kysymykseksi, kuten perässä olevan kysymysmerkin perusteella voinee olettaa, silloin ensimmäisen sanan muoto on väärin, pitäisi olla "Montako".
Joka tapauksessa minulla on niitä liikaa. Käyttöä ajatellen riittäisi vain muutama kappale. Kun vuosia on kuitenkin tullut niitä keräiltyä, on valikoima laajentunut aivan suhteettoman suureksi. Näin uskoisin olevan useimmilla muillakin.
mieluummin tupakkaa käytän rahat.kaikki kaupan kama lojuu ylimääräsenä nurkis ku ei sitä vaa pysty nykyää käyttää ku omatekosia.jotain vibraxeja joskus ja jigejä mut vaaput lusikat keposet vaa omakyhäelmiä.
tupakkiin käytän ennemmin rahaa kuin kämäsiin omatekeleisiin,onneksi on rahaa ostaa kaupasta mitä tarvitsee.
ei mulla silti kauhiasi uistimia ole,ehkä +-100kpl (pellit,vaaput,lipat)
Kyllästyspiste saavutettu, tänä vuonna ostettu n. viisi tarkoin harkittua viehettä.
Onhan niitä ennestään reilusti yli kymmenen kiloa (tosin myös turskapilkkejä ja jerkkejä seassa).
Huomaan oman viehemääräni kasvavan ns. rajahyödyn periaatteella, eli jossain vaiheessa vieheitä on haalittuna jo niin paljon, että lisähankinnoista saa yhä vähemmän ja vähemmän hyötyä saaliiden parantumisen muodossa. Jos vesillä oma erottelukyky ei enää riitä huomaamaan tehoeroja erilaisten vieheiden välillä, on pakko rajoittaa värien ja mallien paljoutta.
Jos jotain lukuja pitää heittää, niin 10–15 erilaista värivaihtoehtoa per viehemalli on minulle vielä hallittavissa ja vesillä oikeasti hyödyllinen määrä värejä. Värimäärä riippuu kyllä viehemallin käyttöasteestakin, eli niistä vähemmän uittoaikaa saavista vieheistä riittää esim. 5–7 perusväriä kustakin, jos itse viehemalli on hyvä. Kun kalastan melko tasamatalilla alueilla, en tarvitse kovin eri syvyyksille meneviä viehemalleja, mikä osaltaan pitää viehevalikoimaani pienempänä. Kaikkiaan alle 50 jerkkiä tuntuu olevan se kokonaismäärä, jota enempää en koe tarpeelliseksi omistaa. Noista sitten valitaan vuodenaikaan eli vedenlämpöihin sopivimmat kalikat vesille mukaan.
Muistan vielä ajan, kun kaikki uistimeni mahtui Rapalan pakkaukseen Rapalan lisäksi. Olikohan niitä kaikkian viisi kappaletta: Countdown 9cm P, Toby, Reflex, Droppen ja Salar.
Se oli silloin ajalla miekkajakilpi ja taisi kalojakin silloin tulla enempi, vaikka nyt on vieheitä luultavasti tuhansia.
Vuosia sitten kun kuitusiimoja ei ollut juuri tarjolla käytin monifiilisiimoja. Uistinhävikki on suuri ja melkein joka reissu meni vähintään yksi uistin hukkaan. Kuitusiimojen käytön jälkeen niitä on alkanut kertymään. Omasta kalastuskäyttäytymisestä olen huomannut, että uusimmat uistimet hautautuu pakin pohjalle, jos niillä ei saa kalaa ensimmäisten käyttökertojen aikana. Palaan aina vanhaan ottiuistimeen silloin.
Kommentit
Yhtä monta kuin porojakin.
Yhtä monta kuin porojakin.
uistin
Mointa ja vähän päälle.
ja eikun laskemaan kaikki
ja eikun laskemaan kaikki pakit, arkut, seinät ja nurkat, jigejä unohtamatta....
Kyllä,
monta omistan.
Jos oli tarkoitettu kysymykseksi, kuten perässä olevan kysymysmerkin perusteella voinee olettaa, silloin ensimmäisen sanan muoto on väärin, pitäisi olla "Montako".
Joka tapauksessa minulla on niitä liikaa. Käyttöä ajatellen riittäisi vain muutama kappale. Kun vuosia on kuitenkin tullut niitä keräiltyä, on valikoima laajentunut aivan suhteettoman suureksi. Näin uskoisin olevan useimmilla muillakin.
Ei tarpeeksi
Koskaan ei ole tarpeeksi. Onneksi ei polta tupakkia enää. Voi ostella uistimia silläkin rahalla..
mieluummin tupakkaa käytän
mieluummin tupakkaa käytän rahat.kaikki kaupan kama lojuu ylimääräsenä nurkis ku ei sitä vaa pysty nykyää käyttää ku omatekosia.jotain vibraxeja joskus ja jigejä mut vaaput lusikat keposet vaa omakyhäelmiä.
tupakkiin käytän ennemmin
tupakkiin käytän ennemmin rahaa kuin kämäsiin omatekeleisiin,onneksi on rahaa ostaa kaupasta mitä tarvitsee.
ei mulla silti kauhiasi uistimia ole,ehkä +-100kpl (pellit,vaaput,lipat)
enpä ole laskenut
Kyllästyspiste saavutettu, tänä vuonna ostettu n. viisi tarkoin harkittua viehettä.
Onhan niitä ennestään reilusti yli kymmenen kiloa (tosin myös turskapilkkejä ja jerkkejä seassa).
toista tuhatta.keräily
toista tuhatta.keräily uisteita kolme neljä sataa.täytys ruveta niitä myymään,ei ole aikaa eikä tilaa säilyttää..
Käyttövieheiden määrästä...
Huomaan oman viehemääräni kasvavan ns. rajahyödyn periaatteella, eli jossain vaiheessa vieheitä on haalittuna jo niin paljon, että lisähankinnoista saa yhä vähemmän ja vähemmän hyötyä saaliiden parantumisen muodossa. Jos vesillä oma erottelukyky ei enää riitä huomaamaan tehoeroja erilaisten vieheiden välillä, on pakko rajoittaa värien ja mallien paljoutta.
Jos jotain lukuja pitää heittää, niin 10–15 erilaista värivaihtoehtoa per viehemalli on minulle vielä hallittavissa ja vesillä oikeasti hyödyllinen määrä värejä. Värimäärä riippuu kyllä viehemallin käyttöasteestakin, eli niistä vähemmän uittoaikaa saavista vieheistä riittää esim. 5–7 perusväriä kustakin, jos itse viehemalli on hyvä. Kun kalastan melko tasamatalilla alueilla, en tarvitse kovin eri syvyyksille meneviä viehemalleja, mikä osaltaan pitää viehevalikoimaani pienempänä. Kaikkiaan alle 50 jerkkiä tuntuu olevan se kokonaismäärä, jota enempää en koe tarpeelliseksi omistaa. Noista sitten valitaan vuodenaikaan eli vedenlämpöihin sopivimmat kalikat vesille mukaan.
--pikeye
Onhan noita kertynyt jo
Onhan noita kertynyt jo nelisensataa kapulaa. Lisää tulee ens kesäksi. Mielestäni 500 kpl riittää lohen soutuun.
joko riittäisi?
yli 100 000e arvosta ja lisää tulee
Kyllä niitä piisaa
Tuota äänestystä ekaa kertaa katsellessa mietin, onko tuossa skaalavirhe. Sen pitäisi alkaa alle 500:sta ja päättyä yli 5000:teen.
Muistan vielä ajan, kun
Muistan vielä ajan, kun kaikki uistimeni mahtui Rapalan pakkaukseen Rapalan lisäksi. Olikohan niitä kaikkian viisi kappaletta: Countdown 9cm P, Toby, Reflex, Droppen ja Salar.
Se oli silloin ajalla miekkajakilpi ja taisi kalojakin silloin tulla enempi, vaikka nyt on vieheitä luultavasti tuhansia.
Ennen jäi uistimia pohjaan
Vuosia sitten kun kuitusiimoja ei ollut juuri tarjolla käytin monifiilisiimoja. Uistinhävikki on suuri ja melkein joka reissu meni vähintään yksi uistin hukkaan. Kuitusiimojen käytön jälkeen niitä on alkanut kertymään. Omasta kalastuskäyttäytymisestä olen huomannut, että uusimmat uistimet hautautuu pakin pohjalle, jos niillä ei saa kalaa ensimmäisten käyttökertojen aikana. Palaan aina vanhaan ottiuistimeen silloin.
?-0
Kaikki mitä minulla on.
Lisää uusi kommentti