Kalan kärsimykset on nopeasti ohi verrattuna moneen muuhun kalastustapaan. Kala voi haavoittua, mutta niin voi vaurioitua verkko-, kuokku- ja viehekalastuksessakin - näissä kalastajan taidoista riippumattakin. Tuulastus saattaa assosioitua primitiiviseksi ja brutaaliksi, mutta ei ole sitä suhteessa muihin kalastusmuotoihin.
tuulastus, harppuunakalastus, jousikalastus, ... ovat mielestäni kalastuksen kuningasluokkaa, kalastuksen F-1..
Vai pitäikö sanoa, että se on myös kalan metsästystä.
Ja siinä ei ole sattumalla sijaa, vaan päätöksen tekee aina kalastaja eli turhia kaloja ei "kiusata"
Eipä kyllä vakuuttanut tässä hiljan esitetyssä Erätulilla-ohjelmassa tuo tuulastuksen taso... Monta kalaa löivät niin, että vain suomut pöllysivät. Eli kaloja kyllä vahingoittuu taitamattomien lyöjien käsissä...
Kyllä se haukikin välillä iskee liian isoon saaliiseen tai tulee ns.sivuosuma. Jälki on ikävännäköistä uhrin kannalta.
Uskoisin, että tuulastaja on hakemassa kokemuksen lisäksi ruokapöytään apetta eikä huvikseen kaloja telo.
Kalastusmuotona tuo on parhaimmillaan erittäin kiehtovaa ja ennenkaikkea antaa mahdollisuuden hyvinkin tarkkaan valikoida mahdollinen saalis.
Tottaki tuulastus on brutaalia, mutta samalla myös parhaimmillaan äärimmäisen jännittävä kalastuksen muoto. Jos nyt vaikkapa muutamakin kala sattuu saamaan atraimesta pelkän osuman ja näin ollen vahingoittuu, niin tuskinpa siinä juuri mitään kukaan menettää... Jonkun mielestä tämä saattaa kuulostaa hirveältä, mutta suhteuttakaapa hyvät ihmiset näitä asioita joskus suurempiin mittakaavoihin.
Jos nyt kaikkein pienimpiä lampia ja järviä ei mukaanlueta, niin vaikutukset ekosysteemiin muutaman kalan "turhalla" tappamisella tai vahingoittamisella ovat yksinkertaisen mitättömät. Tuulastus on hieno ja loppujen lopuksi melko harvinainen harrastus, eikä kummoista vahinkoa Suomen mittakaavoilla kalakannoille pitäisi syntyä millään. Tämänkin eettisyydestä puhuvat viherpiiperöt voisivat painua takaisin sinne kellarin nurkkiin...
Tuulastus on brutaalia. Mutta se on se on juuri Marcellon mainitsemaa ikiaikaista kalastusperinnettä, jota tulisi vaalia. Metsästyskin on brutaalia... Tuulastuskausi on loppujen lopuksi niin lyhyt ja kalastusmuotonakin niin harvinainen, että se ei turmele kalakantoja sen kummemmin kuin muukaan kalastus. Ennen kaikkea tuulastus on valikoivaa kalastusta, jos mikä. Voi valita kohteen, mitä lyödä.
Brutaaleja ovat kaikki vanhat kalastusmuodot mateen pilkinnästä lähtien. Kolkkakalastus ei tuulastukseen liity, mutta vanhoihin kalastusmuotoihin kuitenkin. Se on ehkä brutaali kalastusmuoto myös, mutta erittäin jännittävä. Nyt alkaa olemaan kolkkakalastuksen sesonki aluillaan ja joku ehkä sitä on jo ylempänä Suomessa päässyt harjoittamaan. Suosittelen ja itse menen kotijärvelle heti, kun sopiva tilaisuus tulee.
Tuulastus on brutaalia touhua, jos ajattelee vaikka itse atrainta niskassaan, tai osumaa atraimesta, onhan tuo ollut lähellä saada atrain kylkeen, ja tehdä itsestä grillikylkeä.
Tavallaan myös brutaalia touhua on ahvenen kiskominen jiillä 10 metristä ilmarakko pullistuen, ja koukku suupielessä roikkuen, vaikka olisikin väkäsetön. Jos kalastaja kuvittelee itsensä koukku suuhun, oli sitten väkäsetön tai väkäsellinen, ja kiskotaan vauhdilla venettä tai rantaa, niin kyä sattuisi.
Myöskin varmojen osuminen etsiminen, on osa tuulastusta, että ei huiskita miten sattuu. Näitä huiskimisia on tullut itsellekin, että jostain syystä iskut ovat lähteneet pahasti jälkijunassa, tai on lyöty liian ylhäältä. Lähtökohtaisesti 5-15 cm hauen niskasta atraimen vienti, ja sitten lyönti. Yksin kun on pääasiassa liikenteessä, niin on tullut sitä malttia touhuun, mutta vahinkoja sattuu edelleen.
Ja vaikka on viety atrain 5 cm niskasta, niin siltikin hauki on saattanut karata, kun hauki on uponnut atraimen kanssa paksuun mutalällyyn, ja päässyt irti. Näitä on tullut joitakin. Joskus on on ollut varma osumasta, niin hauki on uponnut 20-40 cm syvyyteen mutalällyyn, ja tökkimällä mutaa, hauki on saatu ylös.
Joskus löin noin kahdesta metristä haukea valon rajamailta, oli ihan varma hyvästä osumasta osumasta, Upposi mutaan, ja potkut tuntuivat. Kuitenkin hauki pääsi irti. Tasan viikko tästä paikasta löin matalasta, 1,8 kg hauen ja 50 metriä edellisestä lyöntipaikasta, löin haukea silmien väliin, ja ihmettelin veneessä, että miksi tällä kalalla on hirveät urat niskassa. Sama hauki, joka oli karannut, ja oli erittäin hyvissä voimissa.
Varmojen osuminen hakeminen edesauttaa sitä, että haavakkoja ei tule, tai niiden määrä vähentyy radikaalisti. Hauen lähtönopeus on 7 m/s, joten jos liian ylhäältä lyädään, niin haavakkoja tulee, saa olla todella nopea käsistään, että osuu hyvin, jos liian ylhäältä lyö.
Kukaan ei tuli huvikseen kaloja atraimella telo, ellei sitten ole korvien välissä vikaa.
Joskushan on ollut ryästökalastusta, mutta silloin on ollut kyse myöskin appeen hankkimisesta. Mutta onhan niitä vieläkin, että pitää lyädä yön aikana 50 haukea, ja pönötellä tyyliin, hauki oli paikoillaan.
Tuulastus oli pitkään lailla kielletty. Olihan se tehokas pyyntimuoto, mutta nykyään tuulastajia on loppupelissä aika vähän, ja pitäisi vaalia ikiaikaisia kalastusperinteitä, ja tuulastus on elämyksiä antava kalastusmuoto. Tuulastus kalastusmuotona ei ole uhka kalakannoille, Lohi-ja siikapitoisissa virtavesissä tuulastus on kielletty lailla ja tuulastusaika on muutenkin rajattu. Lisäks kun nuoriso harrastaa mediaseksikkäimpiä kalastuksenmuotoja, niin tuulastuksen harrastajia on loppupelissä aika vähän.. En minä lähtis arvostelemaan myöskään C&R-kalastajia.
Myöskin tuulastuskiellon hakijat kauan sitten olivat urheilukalastajia, ja näillä urheilukalastajilla olivat vähän eri tulotaso, kuin talonpojilla etc. tokihan siellä oli normaaleja tavan talliaisia, jotka harrastivat urheilukalastusta, mutta urheilukalastus tais olla enemmänkin paremman tulotason omaavien "patruunoiden etc," harrastus, ei tarvinnut miettiä, mitä tänään kotona syötäisiin, kun palvelusväki teki ruuat ja toi eteen.
Hämeenlinnan kaupungin vesillä taitaa olla tuulastus vieläkin kielletty kalastuksen muoto, minusta melkein semmoiselle pitäisi antaa mitali, jos "joku" harrastaa syksyistä tuulastusta vanajavedessä. Nimittäin tuo vesi on aika savista ja paskaista, että pahimmillaan näkösyvyys on 15-30 cm luokkaa. Kielto perustuu varmaankin kartanonherrojen halusta kauan sitten kieltää tuulastus.
Tuulastusta voi harrastaa vaikka haavilla, voi taapertaa Kukkosen Erkin jalanjäljillä. Itse en kuitenkaan tähän rupea, enkä rupea harjoittelemaan. Jotkut muut, jotka tämän kalastusmuodon taitaavat, niin on enemmän heidän heiniään. http://www.ita-savo.fi/kuvagalleria/tuulastus/index.html
Mitä tuohon mateen pilkintään tulee, niin sitä voi kalastaa myös yksikoukkuisella mademorrilla. Joten googleen hakusanaksi, mademorrit tai mateen kalastaminen morrilla, niin tietoa luulisi löytyvän.
Tuulastusajan rajoitukset eivät ole enää linjassa muiden kalastusmuotojen kanssa. Tuulastus pitäisi sallia ympärivuotisesti. Todella hieno ja elämyksellinen pyyntitapa, jota kovin harva viitsii harrastaa. Tuulastuksen osittainen kieltäminen oli aikanaan lapsus lainsäädäntötyössä - suhteeton virhearvio, jota ei vieläkään ole saatu korjattua.
itse kävin vain ihailemassa yöllistä näkymää. isoja haukia näkyi muutama(+5kg) ja pienempiä paljonkin. lisäksi näkyi lahnoja ja pari siikaa kaislikon ulkopuolella. minä kun en noita haukia syö niin saavat olla rauhassa, mutta mites toi siian lyöminen syvemmässä vedessä kun ei voi pohjaa vasten lyödä. onnistuuko?
Onnistuu tietysti. Miten muuten luulisit Jkv:n ja kumppaneiden lyävän siikoja 6-8 metrin hiilikuituisilla televarsilla.
Jos vettä on vaikka 6 metriä ja kala on 3 metrissä tai vettä on 8 m ja siika ui kuudessa metrissä, niin kun pohjaa ei ole vastassa, niin pakkohan se on onnistua, tietysti pitää osua hyvin ja atraimen on syytä olla hyvässä terässä, niin ja vesi pitää olla erityisen kirkasta...
Ja olisi syytä käyttää kunnon atraimia, eikä mitään greatlandin 3,90-5,90 € atraimia, josta piikit menee poikki, kun 3 kg hauki jyllää atraimen päässä tai ku sipaiset ohi, ja lyät kiveen, niin piikit sanoo niks, naks.
Jokainenhan varmasti ymmärtää, että tuommoinen 6-8 metrin puinen varsi painaa aivan liikaa, että sitä jaksaisi kannatella koko iltaa Jos olen käsittänyt oikein 6-8 metrin hiilikuituiset televarret painaavat noin 800 g- 1000 g. Omat tämän syksyn varret painaa noin 3 metrin painaavat noin 700-1 kg. Joten käyn ehkä seuraavana vuonna "pyörökeppi-ostoksilla 25-28 mm" ja yritän tuulastaa 2,4 m varrella ja käyttää sauvoimena. Pientä hiontaa. Kuitenkin järki päässä hiomisessakin into pinkona, ei tarvitse hioda niin että kiertäjäkalvot tulehtuu.
Kyllähän noi siian tuulastuksen taitajat onnistuuvat vielä 8 metristäkin. Kuullostaahan se kovalle. Veikkaisin ohilyäntejä tulevan, mutta on tuo onnistunut näköjään vielä kuudesta metristä, niin miksei se onnistuisi vielä 8 metristäkin.
Siis kun lukee näitä raportteja ja viritysosioita jo useamman vuoden ajan.
Joten miksi siis siirtyä sukelluskalastuksen puolelle? kun taitajan käsissä touhu onnistuu syvältäkin, isolla onnistumisprosentillla. Atraimen varsi pitää olla kevyt, näissä syvyyksissä ei pitkällä puisella varrella on vaikea huiskia. jatkettava televarsi, niin pystyy vartta tarpeen vaatiessa pidentää.
Kaveri oli kaverinsa kanssa tuulastanut harjuksia puruvedellä 90-luvun lopussa, moottorilla olivat ajaneet kiinni, ja niin syvällä oli näkynyt, että ei atraimen varsi ollu riittänyt. Kiloiset harrit olivat olleet isoimpia.
Olen vähän eri mieltä tästä tuulastuksen ympärivuotisesta sallimisesta. Suomen oloissa tuulastuksen salliminen ympärvuotiseksi. Meillähän on pitkä talvi, joka osaltaan rajaa tuulastusta:....:
Ympärivuotinen salliminen voisi tarkoittaa sitä, että kudulla olevien tuulashaukien lyäminen kaislikossa, matalissa lahdissa,, ojien ja purojen suilla olisi sallittua
Olishan se vähän outoa, jos yhtäkkiä esimerkiksi tuolla Kuopion väinöläniemen 2 aarin kokoisessa kutupoterossa tuulastajat olisivat atraimet tanassa päivällä odottamassa milloin järveltä tulee tulee matalaan "poteroon" haukia lihalaatikoiden kanssa ja kahluusaappaat jalassa. Jos ajatellaan, että tuulastus olisi "ympärivuotista hupia", eikä rajoituksia tuulastusajan suhteen ole. Kun atraimella lyä, niin C&R ei enää onnistu.
Tämä oli vain esimerkki, ei tarvitse palkoa vetää nenään.
Lohi-ja siikapitoisten vesien rajoitukset ovat OK. Tuulastus ei kuulu mihinkään virtapaikkoihin tai kosken niskoille. Joissakin paikoissa taimenet nousee rauhoitusajankin 15.11 jälkeen lepäämään yöksi rannan tuntumaan, ja semmoisissa paikoissa, joissa kosken niskan viertä menee pitkä laituri, niin sieltä lampun valossa on taimenia tai lohia hyvä napsia vaikka atraimella. Tästäkään ei tarvitse palkoa nenään vetää.
Mietin vaan semmoista, kun on "lohilampia", joissa on jalokalan sukuisten tuulastus sallittua. Taimen, siika, kirjolohi etc. esimerkiksi. Niin pitäisikö tämmöisiä paikkoja olla enemmän. Esimerkiksi lampia ja järviä, ja kalojen määrästä olisi huolehdittu riittävillä istutuksilla. Olisko tilausta tämmöisille paikoille enemmänkin. Ehkä tuossa olisi jollekin kalastusyrittäjälle vinkkiä, että olisko tämmöisille paikoille tilausta,? Järjestettyjä tuulastusretkiä. Tosin tuulastus on vähän arka laji näille olosuhteille...
Lainsäätäjillä ei ole varmaan suhteeton virhearvionti, kun on rajoittanut tuulastusaikaa. Mutta paluuta ei ole tuulastuksen "totaalikieltämiseeen".
Jos tuulastus sallittaisiin ympärivuotiseksi, niin voisin kuvitella, että BBC:n perholoordit ja toimittajakatras olisivat tekemässä dokumenttia tulevaisuudessa, kalastuksellisesta takapajulasta Suomesta. Öljykangastakit tai Tweed-takit kuosissa ja lippahattu tiukasti eteenpäin osoittaen
Suomessa Urheilukalastajat, facebookin ja somen (sosiaalisen median) nopean toiminnan joukot laittaisivat semmoisen ruletin päälle, miten brutaali tuulastus on.
Tästäkäkään ei tarvitse palkoa nenään vetää.
Joten nämä kykyiset tuulastusajat ja rajoitukset ovat mielestäni OK. Tuulastuksen salliminen ympärivuotiseksi toisi takaisin vastakkainasettelut.
Yritin kerran tuulastaa kirjolohta lammessa (luvan kanssa). Niitä näkyi paljonkin, mutta olivat sen verran liikkeessä koko ajan, että ei saatu kuin yksi kala lyötyä. Ajankohta oli lokakuun alussa ja vesillä oltiin heti pimeän tultua. Ilmeisesti oltiin liian aikaisin. Keskellä yötä kirjolohet olisi voinu olla enemmän paikallaan.
Marcellon kanssa hieman eri mieltä siitä, etteikö tuulastuksen ympärivuotisuus voisi tulla kyseeseen. Kyse on paikasta, ei ajasta. Voimassa olevan lain mukaan tuulastus on kiellettyä kaikissa vesissä kolmasosan avovesikautta. Esim. merellä ulkoluodoillakaan ei keväällä tai alkukesällä saisi tuulastaa esim. säynävää. Sen sijaan samaan aikaan verkoilla, katiskoilla ja vieheillä saa repiä haukea kutukaislikoista mielin määrin.Rajoituksia pitäisi hallita kalastusaluekohtaisesti, eikä vain kategorisesti kieltää joitain kalastustekniikoita.
Anonyymien kommentit monessakin tapauksessa voi jättää vitsi.net osastoon. Muuten erätulilla ohjelmassa olikohan se 2002-vuodelta, savonlinnan lähellä silloinen erätulilla juontaja(nainen) löi 2 kg hauen aika syvästä. Sinne vain atrain vietiin, ja naksautti nätisti kalan pois ja oli muuten muistaakseni ensimmäinen kala tuulastamalla hänelle. Tuulastusveneenä buster ja vielä väkäsetön atrain, 6 metrin televarsi, joka koottu teleskooppi onkivapojen osista. En muista oliko lasi-vai hiilikuitu, tai näiden yhdistelmää.
Piikkeinä moottoripyörän pinnat ja piikit pystyi vaihtamaan, kun niissä oli sorvatut kannat, pystyi pyärittelemään kiinni paksussa lattaraudassa olevaan reikään, jossa kierteet , kun piikit tylsyivät tai katkesivat, niin pystyi vaihtopiikit kätevästi vaihtamaan.
Vieläkö anonyymi haluaa vääntää asiasta, kun syvältä lyömisestä on töllössäkin ollut juttua ja miten syvältä pystyy lyömään...ja esitelty vermeitä. Joten siian ja harjuksen etc. tuulastaminen onnistuu syvästä vedestä, ja piste.
Ohjelma oli muuten aika mainio pätkä kirkkaissa vesissä tuulastamisesta.
Siika liikkuu ja jokainen fysiikkaa yhtään tajuava ymmärtää, että sen pitkän varren liikuttaminen ei onnistu veden vastuksen takia syvässä vedessä yhtään mitenkään. Paikallaan olevaan haukeen sen saa osumaan, kun varovasti taittaa atrainta kalaa kohti, mutta koko ajan uivaan siikaan sama ei onnistu.
Tällä koulufysiikalla tuli todistettua pötypuheeksi siian tuulastaminen syvältä.
Pinnasta voi lyödä 6 metrin varrella kauempaakin, jos ei kerkiä soutaa viereen.
No kaikki ei ole fysiikkaa opiskellut.ja vielä harvempi sukellusta harrastanut.
Ja todistetusti 6 metrin syvyydestä vapaasta vedestä siian atrastanut voi onnitella itseään yliluonnollisista kyvyistä.
Siika on hemmetin vaikea sukelluskalastajankin näkökulmasta - oli yö tai päivä. Kunnia sille, joka atraimella pyytää siian 6 metrin syvyydestä. Ihmettelen kyllä, jos onnistuu.
Piti ihan pikaisella silmäyksellä copy pastata, kun tiesin mistä etsiä.
Linkkiä en laita, saatte ihan itse etsiä tietoa vaikka googlella... kun onnistuu viestin lisääminen ja kirjoittaminen foorumille, luulisin, että google-hakupalvelunkin käyttäminen onnistuu.
Ohessa muutama lainaus.
"Tuo mahtisiika reissu minkä kaverin vesille tein, oli viimenen niitti... Viitisen metriä oli vartta ja käsi kastu lyödessä!
Nyt saapi seisaaltaan (suoralla selällä) tuikata tuolla uudella varrella.
"Kai se on uskottava kun mies sen noin sanoo! Ei vaan meinaa kaaliin mahtua miten ensinnäkin näkee 5 metriin.. Saatikaan lyödä tuollaiseen syvyyteen.. Mutta niinhän se on että soutelijat ja tuulastelijat on eri porukkaa. :shock:' Mikä lamppu kaverillasi on käytössä, kun luulin omaani viellä kirkkaaksi, mutta 5 metriin ei näe kyllä kuin ehkä thaimaassa.."
Onhan se vähän hankalaa. Tarkkaan joutuu jo kattomaan, mutta ihan hyvin onnistu, ei yhtään hutia. :mitaviddua: Ois tuolla nähny vielä vähän syvempäänkin... :wink:
Omalla valolla mentiin! Jossain täällä kuvakin tosta mut ei nyt löytyny...
Hellan FF 200 ilman lasia (kevennetty) ja normipoltin!"
Laitetaampa nyt tänne televarren tarkat mitat:
5 metrin televarsi 26 mm, painaa 770 g.
8 metrin televarsi painaa toistakiloa,Tuo pitkä tele-varsi painaakin sitten toista kiloa jonkun matkaa, kun on isommasta putkestakin ja nuo liitososat päälle"
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Ja uiko se siika ihan koko ajan, pitäähän senkin joskus pysähtyä. Tulikos kenellekään mieleen tuommoinen ennakko, kun armeijassakin piti osua leikisti helikopteriin rynkyllä. Heko 100 metriä ja tulta.
Kun siellä on perässä on soutaja tai huopaaja, niin eikö sen varren voi viedä/liuuuttaa samanaikaisesti kalaa lähelle ja naps, ja lyönti, kun ei tarvitse keskittyä kuin varren ja atraimen viemiseen lähelle. Ja syvältä lyömiseen vaaditaan harjoittelua, eli käydään tuulastamassa, kädestä nopeutta, viritellään ja rakennellaan erilaisia virityksiä ja puuhataan valojen kanssa. Jos asioita pohditaan "koulufysiikan" kautta, niin siikojen etc tuulastaminen syvältä ei varmasti onnistu.
Keskustellaanko lisää koulufysiikasta, yliluonnollisesta kyvyistä tai sukelluskalastuksesta?
Kannattaiskohan lähtee jonkun asiaa taitavan matkaan katsomaan joskus, että miten homma toimii? Eri asia on, että ottaako ne kyytiin.
Muuten, ihan vinkkinä, kyllä taitaa näiden siian tuulastajien sähköpostit ja yv:t pursua kyselyistä, että missä te tuulastatte?
Jokainenhan ymmärtää tällä foormumillakin, hyvien tuulastuspaikkojen paljastaminen nettimaailmalle tai muutenkin, on kuin kusisi omille kintuille.
Minun puolestani voitte väitella vaikka maailman tappiin asti "koulufysiikan" avustuksella pystyykö syvältä tuulastamaan siikaa.. Joten eiköhän minun puolestani ollut tämä keskustelu tässä.
Kovin harmaalta näyttää ulkona. Välistä tuntuu, että nämä foorumitkin on samaa harmaata massaa, kuin tuo helvetinmoinen roikkuva sumu.
Mutta hyvää päivänjatkoa kuitenkin itse kullekin
Jäitä odotellessa.
Kommentit
Ei.
Ei.
Ei todellakaan
Päinvastoin, tuulastaminen on valikoivaa kalastusta.
Siinä ei vahinkokaloja tule ja saa pyydettyä sitä mitä ruokapöytään haluaa.
Luolamiesten touhua.
Luolamiesten touhua.
Kalan kärsimykset on nopeasti
Kalan kärsimykset on nopeasti ohi verrattuna moneen muuhun kalastustapaan. Kala voi haavoittua, mutta niin voi vaurioitua verkko-, kuokku- ja viehekalastuksessakin - näissä kalastajan taidoista riippumattakin. Tuulastus saattaa assosioitua primitiiviseksi ja brutaaliksi, mutta ei ole sitä suhteessa muihin kalastusmuotoihin.
juu-u
ja nyt pitääkin hetimiten koota kansalaisadressi eduskunnalle käsittelyyn, jotta saadaan asiaa koskeva laki
joo-o, siis mikä laki?
joo-o, siis mikä laki?
Ei pahimmasta päästä
Tuulastus on vähemmän brutaali verrattuna verkko- ja iskukoukkukalastukseen, joissa kala saattaa kitua päiväkausia.
tuulastus, harppuunakalastus,
tuulastus, harppuunakalastus, jousikalastus, ... ovat mielestäni kalastuksen kuningasluokkaa, kalastuksen F-1..
Vai pitäikö sanoa, että se on myös kalan metsästystä.
Ja siinä ei ole sattumalla sijaa, vaan päätöksen tekee aina kalastaja eli turhia kaloja ei "kiusata"
Eipä kyllä vakuuttanut tässä
Eipä kyllä vakuuttanut tässä hiljan esitetyssä Erätulilla-ohjelmassa tuo tuulastuksen taso... Monta kalaa löivät niin, että vain suomut pöllysivät. Eli kaloja kyllä vahingoittuu taitamattomien lyöjien käsissä...
kyllä,jokainen ohi lyöty kala
kyllä,jokainen ohi lyöty kala vahingoittuu.
Kyllä se haukikin välillä
Kyllä se haukikin välillä iskee liian isoon saaliiseen tai tulee ns.sivuosuma. Jälki on ikävännäköistä uhrin kannalta.
Uskoisin, että tuulastaja on hakemassa kokemuksen lisäksi ruokapöytään apetta eikä huvikseen kaloja telo.
Kalastusmuotona tuo on parhaimmillaan erittäin kiehtovaa ja ennenkaikkea antaa mahdollisuuden hyvinkin tarkkaan valikoida mahdollinen saalis.
Jos saivarrellaan, niin onko
Jos saivarrellaan, niin onko tässä kysymys, ikiaikaisesta metsästysmuodosta teeren tuulastuksesta kyse, vai atraimella tapahtuvasta pyynnistä:...:
Saivarrellaan vol 2: jokainen ohi lyöty kala vahingoittuu, miten tämä on mahdollista jos ohi lyödään, siis ei osuta koko kalaan:...:
Noniin..
Tottaki tuulastus on brutaalia, mutta samalla myös parhaimmillaan äärimmäisen jännittävä kalastuksen muoto. Jos nyt vaikkapa muutamakin kala sattuu saamaan atraimesta pelkän osuman ja näin ollen vahingoittuu, niin tuskinpa siinä juuri mitään kukaan menettää... Jonkun mielestä tämä saattaa kuulostaa hirveältä, mutta suhteuttakaapa hyvät ihmiset näitä asioita joskus suurempiin mittakaavoihin.
Jos nyt kaikkein pienimpiä lampia ja järviä ei mukaanlueta, niin vaikutukset ekosysteemiin muutaman kalan "turhalla" tappamisella tai vahingoittamisella ovat yksinkertaisen mitättömät. Tuulastus on hieno ja loppujen lopuksi melko harvinainen harrastus, eikä kummoista vahinkoa Suomen mittakaavoilla kalakannoille pitäisi syntyä millään. Tämänkin eettisyydestä puhuvat viherpiiperöt voisivat painua takaisin sinne kellarin nurkkiin...
Tuulastus ja kalan kolkkaus
Tuulastus on brutaalia. Mutta se on se on juuri Marcellon mainitsemaa ikiaikaista kalastusperinnettä, jota tulisi vaalia. Metsästyskin on brutaalia... Tuulastuskausi on loppujen lopuksi niin lyhyt ja kalastusmuotonakin niin harvinainen, että se ei turmele kalakantoja sen kummemmin kuin muukaan kalastus. Ennen kaikkea tuulastus on valikoivaa kalastusta, jos mikä. Voi valita kohteen, mitä lyödä.
Brutaaleja ovat kaikki vanhat kalastusmuodot mateen pilkinnästä lähtien. Kolkkakalastus ei tuulastukseen liity, mutta vanhoihin kalastusmuotoihin kuitenkin. Se on ehkä brutaali kalastusmuoto myös, mutta erittäin jännittävä. Nyt alkaa olemaan kolkkakalastuksen sesonki aluillaan ja joku ehkä sitä on jo ylempänä Suomessa päässyt harjoittamaan. Suosittelen ja itse menen kotijärvelle heti, kun sopiva tilaisuus tulee.
mateen pilkintäkö kalastusta?
mateen pilkintäkö kalastusta??
Tuulastuksesta
Tuulastus on brutaalia touhua, jos ajattelee vaikka itse atrainta niskassaan, tai osumaa atraimesta, onhan tuo ollut lähellä saada atrain kylkeen, ja tehdä itsestä grillikylkeä.
Tavallaan myös brutaalia touhua on ahvenen kiskominen jiillä 10 metristä ilmarakko pullistuen, ja koukku suupielessä roikkuen, vaikka olisikin väkäsetön. Jos kalastaja kuvittelee itsensä koukku suuhun, oli sitten väkäsetön tai väkäsellinen, ja kiskotaan vauhdilla venettä tai rantaa, niin kyä sattuisi.
Myöskin varmojen osuminen etsiminen, on osa tuulastusta, että ei huiskita miten sattuu. Näitä huiskimisia on tullut itsellekin, että jostain syystä iskut ovat lähteneet pahasti jälkijunassa, tai on lyöty liian ylhäältä. Lähtökohtaisesti 5-15 cm hauen niskasta atraimen vienti, ja sitten lyönti. Yksin kun on pääasiassa liikenteessä, niin on tullut sitä malttia touhuun, mutta vahinkoja sattuu edelleen.
Ja vaikka on viety atrain 5 cm niskasta, niin siltikin hauki on saattanut karata, kun hauki on uponnut atraimen kanssa paksuun mutalällyyn, ja päässyt irti. Näitä on tullut joitakin. Joskus on on ollut varma osumasta, niin hauki on uponnut 20-40 cm syvyyteen mutalällyyn, ja tökkimällä mutaa, hauki on saatu ylös.
Joskus löin noin kahdesta metristä haukea valon rajamailta, oli ihan varma hyvästä osumasta osumasta, Upposi mutaan, ja potkut tuntuivat. Kuitenkin hauki pääsi irti. Tasan viikko tästä paikasta löin matalasta, 1,8 kg hauen ja 50 metriä edellisestä lyöntipaikasta, löin haukea silmien väliin, ja ihmettelin veneessä, että miksi tällä kalalla on hirveät urat niskassa. Sama hauki, joka oli karannut, ja oli erittäin hyvissä voimissa.
Varmojen osuminen hakeminen edesauttaa sitä, että haavakkoja ei tule, tai niiden määrä vähentyy radikaalisti. Hauen lähtönopeus on 7 m/s, joten jos liian ylhäältä lyädään, niin haavakkoja tulee, saa olla todella nopea käsistään, että osuu hyvin, jos liian ylhäältä lyö.
Kukaan ei tuli huvikseen kaloja atraimella telo, ellei sitten ole korvien välissä vikaa.
Joskushan on ollut ryästökalastusta, mutta silloin on ollut kyse myöskin appeen hankkimisesta. Mutta onhan niitä vieläkin, että pitää lyädä yön aikana 50 haukea, ja pönötellä tyyliin, hauki oli paikoillaan.
Tuulastus oli pitkään lailla kielletty. Olihan se tehokas pyyntimuoto, mutta nykyään tuulastajia on loppupelissä aika vähän, ja pitäisi vaalia ikiaikaisia kalastusperinteitä, ja tuulastus on elämyksiä antava kalastusmuoto. Tuulastus kalastusmuotona ei ole uhka kalakannoille, Lohi-ja siikapitoisissa virtavesissä tuulastus on kielletty lailla ja tuulastusaika on muutenkin rajattu. Lisäks kun nuoriso harrastaa mediaseksikkäimpiä kalastuksenmuotoja, niin tuulastuksen harrastajia on loppupelissä aika vähän.. En minä lähtis arvostelemaan myöskään C&R-kalastajia.
Myöskin tuulastuskiellon hakijat kauan sitten olivat urheilukalastajia, ja näillä urheilukalastajilla olivat vähän eri tulotaso, kuin talonpojilla etc. tokihan siellä oli normaaleja tavan talliaisia, jotka harrastivat urheilukalastusta, mutta urheilukalastus tais olla enemmänkin paremman tulotason omaavien "patruunoiden etc," harrastus, ei tarvinnut miettiä, mitä tänään kotona syötäisiin, kun palvelusväki teki ruuat ja toi eteen.
Hämeenlinnan kaupungin vesillä taitaa olla tuulastus vieläkin kielletty kalastuksen muoto, minusta melkein semmoiselle pitäisi antaa mitali, jos "joku" harrastaa syksyistä tuulastusta vanajavedessä. Nimittäin tuo vesi on aika savista ja paskaista, että pahimmillaan näkösyvyys on 15-30 cm luokkaa. Kielto perustuu varmaankin kartanonherrojen halusta kauan sitten kieltää tuulastus.
Tuulastusta voi harrastaa vaikka haavilla, voi taapertaa Kukkosen Erkin jalanjäljillä. Itse en kuitenkaan tähän rupea, enkä rupea harjoittelemaan. Jotkut muut, jotka tämän kalastusmuodon taitaavat, niin on enemmän heidän heiniään.
http://www.ita-savo.fi/kuvagalleria/tuulastus/index.html
Mitä tuohon mateen pilkintään tulee, niin sitä voi kalastaa myös yksikoukkuisella mademorrilla. Joten googleen hakusanaksi, mademorrit tai mateen kalastaminen morrilla, niin tietoa luulisi löytyvän.
just six
on ollut mukava lukea marcellon pohdintaa omasta halvasta tuulasvalosta.
Nuo tekstit jäävät tänne niille, jota pohtii samoja probleemeja
Tuulastusajan rajoitukset
Tuulastusajan rajoitukset eivät ole enää linjassa muiden kalastusmuotojen kanssa. Tuulastus pitäisi sallia ympärivuotisesti. Todella hieno ja elämyksellinen pyyntitapa, jota kovin harva viitsii harrastaa. Tuulastuksen osittainen kieltäminen oli aikanaan lapsus lainsäädäntötyössä - suhteeton virhearvio, jota ei vieläkään ole saatu korjattua.
itse kävin vain ihailemassa
itse kävin vain ihailemassa yöllistä näkymää. isoja haukia näkyi muutama(+5kg) ja pienempiä paljonkin. lisäksi näkyi lahnoja ja pari siikaa kaislikon ulkopuolella. minä kun en noita haukia syö niin saavat olla rauhassa, mutta mites toi siian lyöminen syvemmässä vedessä kun ei voi pohjaa vasten lyödä. onnistuuko?
Onnistuu tietysti. Miten
Onnistuu tietysti. Miten muuten luulisit Jkv:n ja kumppaneiden lyävän siikoja 6-8 metrin hiilikuituisilla televarsilla.
Jos vettä on vaikka 6 metriä ja kala on 3 metrissä tai vettä on 8 m ja siika ui kuudessa metrissä, niin kun pohjaa ei ole vastassa, niin pakkohan se on onnistua, tietysti pitää osua hyvin ja atraimen on syytä olla hyvässä terässä, niin ja vesi pitää olla erityisen kirkasta...
Ja olisi syytä käyttää kunnon atraimia, eikä mitään greatlandin 3,90-5,90 € atraimia, josta piikit menee poikki, kun 3 kg hauki jyllää atraimen päässä tai ku sipaiset ohi, ja lyät kiveen, niin piikit sanoo niks, naks.
Jokainenhan varmasti ymmärtää, että tuommoinen 6-8 metrin puinen varsi painaa aivan liikaa, että sitä jaksaisi kannatella koko iltaa Jos olen käsittänyt oikein 6-8 metrin hiilikuituiset televarret painaavat noin 800 g- 1000 g. Omat tämän syksyn varret painaa noin 3 metrin painaavat noin 700-1 kg. Joten käyn ehkä seuraavana vuonna "pyörökeppi-ostoksilla 25-28 mm" ja yritän tuulastaa 2,4 m varrella ja käyttää sauvoimena. Pientä hiontaa. Kuitenkin järki päässä hiomisessakin into pinkona, ei tarvitse hioda niin että kiertäjäkalvot tulehtuu.
Eikös noissa syvyyksissä
Eikös noissa syvyyksissä kannattaisi siirtyä tuulastuksesta sukelluskalastuksen puolelle. 8 m kepillä yrittäminen kuulostaa aika toivottomalta.
Onnistuu vieläkin
Kyllähän noi siian tuulastuksen taitajat onnistuuvat vielä 8 metristäkin. Kuullostaahan se kovalle. Veikkaisin ohilyäntejä tulevan, mutta on tuo onnistunut näköjään vielä kuudesta metristä, niin miksei se onnistuisi vielä 8 metristäkin.
Siis kun lukee näitä raportteja ja viritysosioita jo useamman vuoden ajan.
Joten miksi siis siirtyä sukelluskalastuksen puolelle? kun taitajan käsissä touhu onnistuu syvältäkin, isolla onnistumisprosentillla. Atraimen varsi pitää olla kevyt, näissä syvyyksissä ei pitkällä puisella varrella on vaikea huiskia. jatkettava televarsi, niin pystyy vartta tarpeen vaatiessa pidentää.
Kaveri oli kaverinsa kanssa tuulastanut harjuksia puruvedellä 90-luvun lopussa, moottorilla olivat ajaneet kiinni, ja niin syvällä oli näkynyt, että ei atraimen varsi ollu riittänyt. Kiloiset harrit olivat olleet isoimpia.
Olen vähän eri mieltä tästä tuulastuksen ympärivuotisesta sallimisesta. Suomen oloissa tuulastuksen salliminen ympärvuotiseksi. Meillähän on pitkä talvi, joka osaltaan rajaa tuulastusta:....:
Ympärivuotinen salliminen voisi tarkoittaa sitä, että kudulla olevien tuulashaukien lyäminen kaislikossa, matalissa lahdissa,, ojien ja purojen suilla olisi sallittua
Olishan se vähän outoa, jos yhtäkkiä esimerkiksi tuolla Kuopion väinöläniemen 2 aarin kokoisessa kutupoterossa tuulastajat olisivat atraimet tanassa päivällä odottamassa milloin järveltä tulee tulee matalaan "poteroon" haukia lihalaatikoiden kanssa ja kahluusaappaat jalassa. Jos ajatellaan, että tuulastus olisi "ympärivuotista hupia", eikä rajoituksia tuulastusajan suhteen ole. Kun atraimella lyä, niin C&R ei enää onnistu.
Tämä oli vain esimerkki, ei tarvitse palkoa vetää nenään.
Lohi-ja siikapitoisten vesien rajoitukset ovat OK. Tuulastus ei kuulu mihinkään virtapaikkoihin tai kosken niskoille. Joissakin paikoissa taimenet nousee rauhoitusajankin 15.11 jälkeen lepäämään yöksi rannan tuntumaan, ja semmoisissa paikoissa, joissa kosken niskan viertä menee pitkä laituri, niin sieltä lampun valossa on taimenia tai lohia hyvä napsia vaikka atraimella. Tästäkään ei tarvitse palkoa nenään vetää.
Mietin vaan semmoista, kun on "lohilampia", joissa on jalokalan sukuisten tuulastus sallittua. Taimen, siika, kirjolohi etc. esimerkiksi. Niin pitäisikö tämmöisiä paikkoja olla enemmän. Esimerkiksi lampia ja järviä, ja kalojen määrästä olisi huolehdittu riittävillä istutuksilla. Olisko tilausta tämmöisille paikoille enemmänkin. Ehkä tuossa olisi jollekin kalastusyrittäjälle vinkkiä, että olisko tämmöisille paikoille tilausta,? Järjestettyjä tuulastusretkiä. Tosin tuulastus on vähän arka laji näille olosuhteille...
Lainsäätäjillä ei ole varmaan suhteeton virhearvionti, kun on rajoittanut tuulastusaikaa. Mutta paluuta ei ole tuulastuksen "totaalikieltämiseeen".
Jos tuulastus sallittaisiin ympärivuotiseksi, niin voisin kuvitella, että BBC:n perholoordit ja toimittajakatras olisivat tekemässä dokumenttia tulevaisuudessa, kalastuksellisesta takapajulasta Suomesta. Öljykangastakit tai Tweed-takit kuosissa ja lippahattu tiukasti eteenpäin osoittaen
Suomessa Urheilukalastajat, facebookin ja somen (sosiaalisen median) nopean toiminnan joukot laittaisivat semmoisen ruletin päälle, miten brutaali tuulastus on.
Tästäkäkään ei tarvitse palkoa nenään vetää.
Joten nämä kykyiset tuulastusajat ja rajoitukset ovat mielestäni OK. Tuulastuksen salliminen ympärivuotiseksi toisi takaisin vastakkainasettelut.
Kirjolohen tuulastus
Yritin kerran tuulastaa kirjolohta lammessa (luvan kanssa). Niitä näkyi paljonkin, mutta olivat sen verran liikkeessä koko ajan, että ei saatu kuin yksi kala lyötyä. Ajankohta oli lokakuun alussa ja vesillä oltiin heti pimeän tultua. Ilmeisesti oltiin liian aikaisin. Keskellä yötä kirjolohet olisi voinu olla enemmän paikallaan.
Marcellon kanssa hieman eri
Marcellon kanssa hieman eri mieltä siitä, etteikö tuulastuksen ympärivuotisuus voisi tulla kyseeseen. Kyse on paikasta, ei ajasta. Voimassa olevan lain mukaan tuulastus on kiellettyä kaikissa vesissä kolmasosan avovesikautta. Esim. merellä ulkoluodoillakaan ei keväällä tai alkukesällä saisi tuulastaa esim. säynävää. Sen sijaan samaan aikaan verkoilla, katiskoilla ja vieheillä saa repiä haukea kutukaislikoista mielin määrin.Rajoituksia pitäisi hallita kalastusaluekohtaisesti, eikä vain kategorisesti kieltää joitain kalastustekniikoita.
Ja nää 6 metristä siika
Ja nää 6 metristä siika atraimella jutut voi jättää ihan suosiolla sarjaan vitsi.net
Vitsi.net
Jep. Nämähän ovat pohdinta-asioita.
Anonyymien kommentit monessakin tapauksessa voi jättää vitsi.net osastoon. Muuten erätulilla ohjelmassa olikohan se 2002-vuodelta, savonlinnan lähellä silloinen erätulilla juontaja(nainen) löi 2 kg hauen aika syvästä. Sinne vain atrain vietiin, ja naksautti nätisti kalan pois ja oli muuten muistaakseni ensimmäinen kala tuulastamalla hänelle. Tuulastusveneenä buster ja vielä väkäsetön atrain, 6 metrin televarsi, joka koottu teleskooppi onkivapojen osista. En muista oliko lasi-vai hiilikuitu, tai näiden yhdistelmää.
Piikkeinä moottoripyörän pinnat ja piikit pystyi vaihtamaan, kun niissä oli sorvatut kannat, pystyi pyärittelemään kiinni paksussa lattaraudassa olevaan reikään, jossa kierteet , kun piikit tylsyivät tai katkesivat, niin pystyi vaihtopiikit kätevästi vaihtamaan.
Vieläkö anonyymi haluaa vääntää asiasta, kun syvältä lyömisestä on töllössäkin ollut juttua ja miten syvältä pystyy lyömään...ja esitelty vermeitä. Joten siian ja harjuksen etc. tuulastaminen onnistuu syvästä vedestä, ja piste.
Ohjelma oli muuten aika mainio pätkä kirkkaissa vesissä tuulastamisesta.
Siika ei pysähdy
Siika liikkuu ja jokainen fysiikkaa yhtään tajuava ymmärtää, että sen pitkän varren liikuttaminen ei onnistu veden vastuksen takia syvässä vedessä yhtään mitenkään. Paikallaan olevaan haukeen sen saa osumaan, kun varovasti taittaa atrainta kalaa kohti, mutta koko ajan uivaan siikaan sama ei onnistu.
Tällä koulufysiikalla tuli todistettua pötypuheeksi siian tuulastaminen syvältä.
Pinnasta voi lyödä 6 metrin varrella kauempaakin, jos ei kerkiä soutaa viereen.
No kaikki ei ole fysiikkaa
No kaikki ei ole fysiikkaa opiskellut.ja vielä harvempi sukellusta harrastanut.
Ja todistetusti 6 metrin syvyydestä vapaasta vedestä siian atrastanut voi onnitella itseään yliluonnollisista kyvyistä.
Siika on hemmetin vaikea
Siika on hemmetin vaikea sukelluskalastajankin näkökulmasta - oli yö tai päivä. Kunnia sille, joka atraimella pyytää siian 6 metrin syvyydestä. Ihmettelen kyllä, jos onnistuu.
Jäitä odotellessa
Jatkakaa...
Piti ihan pikaisella silmäyksellä copy pastata, kun tiesin mistä etsiä.
Linkkiä en laita, saatte ihan itse etsiä tietoa vaikka googlella... kun onnistuu viestin lisääminen ja kirjoittaminen foorumille, luulisin, että google-hakupalvelunkin käyttäminen onnistuu.
Ohessa muutama lainaus.
"Tuo mahtisiika reissu minkä kaverin vesille tein, oli viimenen niitti... Viitisen metriä oli vartta ja käsi kastu lyödessä!
Nyt saapi seisaaltaan (suoralla selällä) tuikata tuolla uudella varrella.
"Kai se on uskottava kun mies sen noin sanoo! Ei vaan meinaa kaaliin mahtua miten ensinnäkin näkee 5 metriin.. Saatikaan lyödä tuollaiseen syvyyteen.. Mutta niinhän se on että soutelijat ja tuulastelijat on eri porukkaa. :shock:' Mikä lamppu kaverillasi on käytössä, kun luulin omaani viellä kirkkaaksi, mutta 5 metriin ei näe kyllä kuin ehkä thaimaassa.."
Onhan se vähän hankalaa. Tarkkaan joutuu jo kattomaan, mutta ihan hyvin onnistu, ei yhtään hutia. :mitaviddua: Ois tuolla nähny vielä vähän syvempäänkin... :wink:
Omalla valolla mentiin! Jossain täällä kuvakin tosta mut ei nyt löytyny...
Hellan FF 200 ilman lasia (kevennetty) ja normipoltin!"
Laitetaampa nyt tänne televarren tarkat mitat:
5 metrin televarsi 26 mm, painaa 770 g.
8 metrin televarsi painaa toistakiloa,Tuo pitkä tele-varsi painaakin sitten toista kiloa jonkun matkaa, kun on isommasta putkestakin ja nuo liitososat päälle"
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Ja uiko se siika ihan koko ajan, pitäähän senkin joskus pysähtyä. Tulikos kenellekään mieleen tuommoinen ennakko, kun armeijassakin piti osua leikisti helikopteriin rynkyllä. Heko 100 metriä ja tulta.
Kun siellä on perässä on soutaja tai huopaaja, niin eikö sen varren voi viedä/liuuuttaa samanaikaisesti kalaa lähelle ja naps, ja lyönti, kun ei tarvitse keskittyä kuin varren ja atraimen viemiseen lähelle. Ja syvältä lyömiseen vaaditaan harjoittelua, eli käydään tuulastamassa, kädestä nopeutta, viritellään ja rakennellaan erilaisia virityksiä ja puuhataan valojen kanssa. Jos asioita pohditaan "koulufysiikan" kautta, niin siikojen etc tuulastaminen syvältä ei varmasti onnistu.
Keskustellaanko lisää koulufysiikasta, yliluonnollisesta kyvyistä tai sukelluskalastuksesta?
Kannattaiskohan lähtee jonkun asiaa taitavan matkaan katsomaan joskus, että miten homma toimii? Eri asia on, että ottaako ne kyytiin.
Muuten, ihan vinkkinä, kyllä taitaa näiden siian tuulastajien sähköpostit ja yv:t pursua kyselyistä, että missä te tuulastatte?
Jokainenhan ymmärtää tällä foormumillakin, hyvien tuulastuspaikkojen paljastaminen nettimaailmalle tai muutenkin, on kuin kusisi omille kintuille.
Minun puolestani voitte väitella vaikka maailman tappiin asti "koulufysiikan" avustuksella pystyykö syvältä tuulastamaan siikaa.. Joten eiköhän minun puolestani ollut tämä keskustelu tässä.
Kovin harmaalta näyttää ulkona. Välistä tuntuu, että nämä foorumitkin on samaa harmaata massaa, kuin tuo helvetinmoinen roikkuva sumu.
Mutta hyvää päivänjatkoa kuitenkin itse kullekin
Jäitä odotellessa.
Sivut
Lisää uusi kommentti