Hyppää pääsisältöön
Kalastus.com
Etusivu
Keskustelu
Kalenteri
Galleriat
Kalaruoka
Kalastuksen ABC
Kalastusvideot
Kalastuslinkit
Kertomuksia metsälammella pilkkimisestä
Kommentit
Aamuhetki kullan kallis - siihen tarttukaa!
Keväällä on mahtava kuunnella pilkkimisen lomassa hiljalleen lisääntyviä muuttolintujen ääniä. Ja ympärivuotisetkin siivekkäät asukkimme kantavat kortensa kekoon, värikkäimpinä pohjolan papukaijojen käpylintujen sirkutus ja teerikukkojen turnajaisten pulputus.
Iso ahven saattaa kuin huomaamatta aloittaa syönnin.
Moni kaunis ja kinnostava metsälampi on täysin kalaton esim. happamoitumisen vuoksi. Semmoiselle ei kannata kovin montaa retkeä tehdä.
Metsälammen oikkuja
Tästä reissusta on kulunut jo jokunenkin vuosi, mutta mukavat muistot ovat tallella.
Alkutalvi oli ollut lauha, ja jääkelit tulivat vasta joulun jälkeen. Jäälle oli satanut jokunen sentti lunta, joka ehti tammikuun ensimmäisten päivien suojan aikaan sulaakin melkein kokonaan pois ennen uutta pakkaskautta.
Oltiin tammikuun kymmenennen päivän paikkeilla, kun kaverin kanssa tuumittiin aloittaa talven pilkkikausi. Paikaksi päätettiin ottaa tuttu kirkasvetinen latvajärvi, joka useimmiten olikin meidän aloituspaikka, koska sieltä saattoi hyvällä reissulla löytää myös paistikokoista ahventa.
Tällä kerralla järvi panttasi kalojaan, ja vajaan parin tunnin näpyttelyn tulos oli yksi pieni ahven. Päätettiin siinä vaihtaa paikkaa noin puolen kilometrin päässä oleville kaksoislammille. Lampia yhdisti matala salmi, ja ensimmäinen lammista oli joskus myöhään keväällä osoittautunut antoisaksi pilkkipaikaksi. Siis sinne. Lammet poikkesivat toisistaan niin, että salmen takana oleva oli todella matala, ja vettä siinä oli parhaimmillaankin vain puolitoista metriä. Ensimmäinen lampi oli toki syvempi, ja sitä siis aloimme kokeilemaan. Ei mainittavaa tulosta. Koska päivää oli vielä reilusti jäljellä, ehdotin kaverilleni vielä kertaalleen paikan vaihtoa.
- Kävellään tuon matalan puolen yli. Lammen jälkeen on pienen kannaksen takana järvi, ja siihen on istutettu siikaa joskus vuosia sitten. Niitä saattaa olla vielä jäljellä, ja olen toki joskus ahventakin löytänyt mukavasti. Käydään vielä kokeilemassa sieltä.
Käveltiin siinä sitten sen matalamman puolen jäällä, kun kaveri alkoi utelemaan sen kalaisuutta. Olihan minulla siitä kokemusta aiemmalta reissultani sille edessä olevalle järvelle. Kerroin lammen matalalla puolen onkineeni aiempana keväänä repullisen tosi pientä ahvenensirriä morrilla aivan lammesta järveen laskevan puron yläpäässä. Nyt ei oltu kukkoahvenia hakemassa, joten en ollut kovin innostunut, kun kaveri ehdotti kokeilua.
Joltakin kesäiseltä reissulta tiesin, että lampi matalana oli lähes kauttaaltaan uistinvitaa ja lumpeikkoa kasvava, eikä siksikään hirveästi innostanut kokeilemaan, vaikka kaverini sitä ehdotteli jo toistamiseen.
Alkutalvesta jää oli vielä ohutta, ja noin kymmensenttiseen ei kauaa reikää pyöräyttänyt, joten päätin antaa periksi. Eipähän tuohon pitkään tärväytyisi.
Kairaamani reikä osui sitten tuurilla kohtaan, jossa ei kasvillisuutta esiintynyt, vaan puhdistetun avannon alapuoella näkyi vaalea hiesumutainen pohja. Kolme ja puolisenttinen tasuri solahti noin puolimetriseen veteen. Pai kolme lyhyttä vetoa, ja kädessä tärähti. Kela kiljaisi, kuin äänenmurroksen kanssa kamppaileva kukkopoika, ja siimaa sirahti sekunnissa pari metriä avantoon. Hauki! eikä aivan pieni, arvasin heti. Kaveri nappasi repustani nostokoukun ja hetken kuluttua hauki sätkytteli jo jäällä.
Kaveri oli riemuissaan oikeaan osuneesta arvauksesta, eikä minuakaan hamittanut oikeastaan yhtään. Kaveri sipaisi pienen matkan päähän itselleen reiän, ja kiljui kohta saavansa isoa. Parissa minuutissa olikin jo kaksi puolikiloista assua pelastettu mahdollisesta happikadosta, joka ehkä tulevaisuudessa olisi uhkaamassa.
Koska haukireikä ei muuta tuntunut antavan, siirryin auttelemaan kaveriani niiden ahventen pelastamisessa. Hetihän se tärähti minullakin, ja kaverilla oli taas isoa koukussa samaan aikaan. Vetäessäni jäälle sellaista nelisatagrammaista assua, kaverini houkutteli jään alta paistinpannun lämpöön jo seitsemänsadan vastaavan painoyksikön yksilöä.
Se oli tasapainoilun riemujuhlaa tammikuun alkupäivinä. Varttikiloisesta ylöspäin olevaa raitapaitaa nousi jäälle lyhyen session aikana sen verran, että pilkkireissu päättyi poikkeuksellisesti kaverin toteamukseen: " Näitähän alkaa olla jo tarpeeksi, eiköhän lopetella." Järkipuhettahan se oli, vaikka itsellä mielei vielä paloikin noihin lujiin tärähdyksiin, joita ahvenet tarjosivat matalassa vedessä. Sanoin vielä yhden reiän tekeväni siihen aloitusavannon lähelle, ja niin pyöräytinkin vielä sen yhden. Nyt oli siimassa jo viisisenttinen mustikkasopan värinen tasuri. Olin vaihtanut sen punaselkäisen pikkutasurin tilalle, koska pienempi kiersi siimaa inhottavasti. Yhtä hyvin oli tuo viisisenttinenkin toiminut, ja toimi yhäkin, sillä pian tärähti sitten reissun mahtitärppi. Heti alkusoinneista päättelin, että nyt oli sitten suurempaa tarjolla. Arvelin kaverilleni kyseessä olevan jo karkeamman kaliberin hauki, vaikka epäily omaan arvaukseeni kyti mielessä. Siimassa ei tuntunut haukimaista jytkettä, vaan lujaa tiuhasti nykyttävää vetoa. Kun kala sitten vilahti avannon ali, koukuttamassa oleva kaveri näki sen. " Sehän on aivan helvetillinen ahven", hihkui kaveri. Ja sehän se oli. Reissunkruunaja tasan kiloinen raitaveikko.
Sopivissa olosuhteissa ja hyvän tuurin sattelemana saattavat metsälammet antaa iloisia hetkiä pilkkiharrastuksen parissa. Joitakin muita sävähdyttäviä kalahetkiä on lammilta tullut kerättyä muistoihin. Niistä ehkä joksus voisi joitakin nostella esiin täälläkin.
Lisää uusi kommentti